Ilta-Sanomat -- MIELIPIDE

Ei geenisiirtoja

Jokin aika sitten suoritettiin Kuopiossa Suomen ensimmäinen ihmiseen kohdistunut geenisiirto. Siirron tarkoitus oli syövän hoito. Pyhittääkö päämäärä keinot? Hallitseeko ihminen perimän keinotekoisesta muuttamisesta johtuvat seuraukset? Kuinka paljon perimää voi muuttaa ja mihin suuntaan, jos geeniteknologia antaa siihen tulevaisuudessa helpon mahdollisuuden?

Maailman johtaviin geenitutkijoihin kuuluvaa tohtori John Fagania (MUM-yliopisto, Fairfield, Iowa, USA) on alkanut askarruttaa geeniteknologiaan liittyvät eettiset ongelmat. Pohdinnassaan hän on päätynyt lopputulokseen, ettei ihmisen, eläimen tai kasvin perimää saa mennä keinotekoisesti muuttamaan, koska geeneihin sisältyy luonnon älykkyys, joka siirtyy sukupolvesta toiseen luonnonlakien mukaisella tavalla. Jos perimää muutetaan ihmisen toimesta keinotekoisesti, luonnon tasapaino ja järjestys muuttuvat ja kukaan ei voi varmasti tietää seurauksia. Ne voivat tulla esille vasta sukupolvien päästä. Kun keinotekoinen geenimuutos päästetään kerran luontoon, sitä ei voi koskaan vetää takaisin, vaan se alkaa levitä oman älykkyytensä mukaisesti vuodesta ja sukupolvesta toiseen. Geenimanipulaation vaarat ovat ennustamattomuudessaan rinnastettavissa mittasuhteiltaan jopa atomipommin keksimiseen.

Tohtori Fagan palautti jo saamansa 2,4 milj markan geenitutkimukseen tarkoitetun apurahan takaisin Yhdysvaltain hallitukselle viime syksynä. Lisäksi hän veti pois 3,2 milj markan apurahahakemuksen. Koska kukaan tutkija USA:n historiassa ei ole koskaan palauttanut takaisin saamiaan apurahoja, tapaus sai osakseen valtavasti huomiota. Tohtori Fagan sai tukea sadoilta tutkijoilta eri maista, joita askarruttavat samat asiat. Tohtori Fagan on valinnut uudeksi tutkimussuunnakseen vedalaisen lähestymistavan terveydenhoitoon, jonka avulla kyetään esim. kasvainten esiintymistä vähentämään 55% Psychosomatic Medicine -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan.

Monet aihetta koskevat uutisoinnit suhtautuvat kovin yksipuolisesti ja ilman arvostelua perimän keinotekoiseen muuttamiseen. Entä mikä on puolueiden kanta? Luonnonlain puolue ei kannata geenisiirtoja ihmisillä, eläimillä eikä kasveilla vaan tarjoaa vedalaista lähestymistapaa terveydenhoidossa nykyisen järjestelmän tueksi sekä luonnonmukaista maataloutta.

Timo Lahtinen, puheenjohtaja
Luonnonlain puolue
(elokuu 1995)


Luonnonlain puolueen kotisivulle

Valmistunut 16.02.1999
Päivitetty 16.02.1999