Julkaistu Hämeen Sanomien mielipidepalstalla

Luonto on sittenkin ihmistä viisaampi

Nyt se on nähty. Kuten viime päivien uutiset ovat kertoneet, Englannissa on havaittu aivovaurioita siirtogeenistä perunaa syöneillä rotilla. USA:ssa on löydetty luomuchipseistä siirtogeenistä maissia. Geeniruoka tulee pian hiljaisena kauppojemme hyllyille, ellei se ole siellä jo nyt. Mutta mitä tekevät Suomen poliitikot? Eduskunnassa ollaan hiljaa. Luotetaan geenialan asiantuntijoihin, jotka luonnollisesti puolustavat ammattiuraansa puhumallä geeniruuan puolesta ja vähättelemällä kuluttajan pelkoja.

Suomalaisessa politiikassa ei ole ymmärretty puhtaan ja terveellisen ravinnon merkitystä kansakunnan terveydelle ja taloudelle. Mitä syöt, sitä olet. Miksi esimerkiksi luomuruokaa ei vapauteta ALV:sta? Mikä estää kunnallisia ja valtiollisia ruokaloita siirtymästä kokonaan luomuruokaan? Näin moni allergia ja työuupumusongelma hoituisi itsestään. Vaalien alla poliitikoilla olisi oiva tilaisuus osoittaa vastuuta siitä mitä tarjotaan syötäväksi Suomen kansalle. Valitettavasti Luonnonlain puolue näyttää olevan tässä asiassa yksin.

Geenimanipulaatio on vain yksi riskeistä joita luontoon puuttuminen aiheuttaa. Monen keksinnön sivuvaikutukset huomataan vasta vuosia myöhemmin. Tehoviljely, moderni lääketiede, energiantuotanto, rakennusmateriaalit ja ydinteknologia tarjoavat kylliksi esimerkkejä ihmisjärjen rajallisuudesta luonnon älyn rinnalla.

Maallikko, tavallinen kuluttaja ja tämän kehityksen maksumies, ei aina kykene ajoissa puolustamaan etujansa kyseenalaistamalla tiedemiesten tai teollisuuden optimistisia perusteluja. Tuskin hän siihen pystyy tulevaisuudessakaan.

Ongelmia tuskin ratkaistaan lopullisesti nujertamalla ne kallilla ja monimutkaisella teknologialla, ilman sivuvaikutusten riskejä. Mutta ongelmat voidaan välttää oppimalla toimimaan enemmän sovussa luonnonlakien kanssa. Ennaltaehkäisy on aina helpompaa ja edullisempaa.

Terveys-, maatalous- tai ympäristöriskit syntyvät tietämättömyydestä ja luonnonlakien rikkomisesta. Luonnon alistamis- ja manipulointiyrityksissä ihminen aina jää toiseksi.

Wojtek Skalski
kansanedustajaehdokas (LLP)
Hämeenlinna


Luonnonlain puolueen kotisivulle

Valmistunut 01.03.1999
Päivitetty 01.03.1999