Kuinka Yhdysvaltain elintarvikevirasto
hyväksyi geenimuunnellut elintarvikkeet
huolimatta erään elintarvikkeen
aiheuttamista kuolemantapauksista ja
viraston omien tutkijoiden varoituksista
koskien niiden erityisriskejä

Laatinut Steven M. Druker, J.D.
Toiminnanjohtaja, Alliance for Bio-Integrity


A. Johdanto
Toukokuussa 1998 Alliance for Bio-Integrityn johdolla ryhmä kansalaisjärjestöjä, biologeja ja uskonnollisia johtajia nosti kanteen Yhdysvaltain elintarvikevirastoa (FDA - Food and Drug Administration) vastaan saadakseen pakollisiksi muuntogeenisesti tuotettujen (GM-) elintarvikkeiden turvatestauksen sekä pakkausmerkinnät. Osana tutkintaprosessia viraston oli toimitettava kantajille kopiot yli 44000:sta viraston sisäisestä asiakirjasta. Jäljennökset 24:stä näihin kuuluvasta asiakirjasta on numeroidussa luettelossa www-sivuillamme: <www.biointegrity.org>. Suurin osa jäljempänä esitetyistä lainauksista tulee FDA:n omien tutkijoiden näissä asiakirjoissa antamista lausunnoista. Jokaisen lainauksen perässä on asiakirjan numero, josta se on peräisin.

B. GM-elintarvikkeiden aiheuttamista kuolemantapauksista ja vakavista vammautumisista
Vuonna 1989 japanilainen yritys Showa Denko K.K. alkoi markkinoida Yhdysvalloissa geneettisesti muunneltua aminohappoa, L-tryptofaania. Valmistusprosessissa tryptofaanin tuotantoa lisäämään tarkoitettu geeni siirrettiin bakteerin DNA:han, mistä aine lopulta saatiin. Muutaman kuukauden kuluttua markkinoille pääsystä tämä geenimuunneltu lisäravinne aiheutti harvinaislaatuisen epidemian (EMS, eosinofilia-myalgia -syndrooma), joka johti 37 ihmisen kuolemaan ja ainakin 1500 ihmisen pysyvään vammautumiseen. (FDA:n säädös L-tryptofaani -lisäravinteesta. Human Resources and Intergovernmental Subcommittee of the Committee on Government Operations, U.S. House of Representatives, Washington, D.C., 1991)

Monina tätä edeltäneinä vuosina muut valmistajat olivat markkinoineet L-tryptofaania sisältäviä lisäravinteita, jotka oli tuotettu geneettisesti muuntelemattomilla bakteereilla. Epidemiologinen todistusaineisto taudintorjuntakeskuksesta (Center for Disease Control) ei yhdistä näiden muiden valmistajien tryptofaanituotteita EMS:n puhkeamisiin. (Kilbourne, E. Journal of Rheumatology Supplement, nro 46, lokakuu 1996) Showa Denkon GM-tryptofaanin havaittiin myös sisältävän ainakin yhden epätavallisen, myrkyllisen epäpuhtauden, jota ei ollut tavattu yhdessäkään tavanomaisin keinoin tuotetussa tryptofaanituotteessa.

Vaikkakaan ei ole sitovia todisteita siitä, että EMS johtui geneettisestä muuntelusta, tätä yhteyttä ei ole voitu sulkea pois; monet asiantuntijat pitävät todennäköisenä, että mitä tahansa taudin aiheuttaneet myrkyt olivatkin, ne olivat bioteknisen käsittelyn odottamattomia sivuvaikutuksia. On tunnettu tosiasia, että tämä toimenpide voi muuttaa solujen toimintaa ja tuottaa uudenlaisia myrkkyjä, kuten allaolevan kohdan lausunnot osoittavat. (Katso myös: T.J. Simat, et. al. "Synthesis, Formation and Occurrence of Contaminants in Biotechnologically Manufactured L-Tryptophan," Proceedings of the 9th International Meeting on Tryptophan Research, Hamburg, Germany, 10-14th Oct., 1998 (painossa)). Pääsyy siihen, että lopullista vastausta ei ole saatu johtuu siitä, että Showa Denkon laboratoriossa oleva oleellinen todistusaineisto tuhottiin, ennen kuin sitä voitiin tutkia.

FDA:n tutkijat myöntävät, että biotekninen muunteluprosessi oli saattanut aiheuttaa EMS:n. 27. syyskuuta 1991 Dr. James Maryanski, FDA:n biotekniikan työryhmän vetäjä, keskusteli asiasta muiden valtion virkamiesten kanssa. Hänen kokousmuistiinpanojensa mukaan: "Sanoin, että emme ole saaneet lisätietoja, että emme tiedä vielä EMS:n syytä emmekä voi myöskään sulkea pois organismin muuntelun vaikutusta asiaan." (korostus lisätty). (FDA Administrative Record, kohta 22,923) Dr. Maryanski myöntää edelleenkin, että geenimuuntelua ei voida sulkea pois mahdollisten aiheuttajien joukosta. (FDA:n julkinen kokous aiheena biotekniikalla valmistetut elintarvikkeet Washington, D.C.:ssä 30. marraskuuta 1999)

FDA:n vastaus: 18. heinäkuuta 1991, Dr. Douglas L. Archer, FDA:n elintarviketurvallisuuden ja sovelletun ravitsemuksen keskuksen (CFSAN, Center for Food Safety and Applied Nutrition) varajohtaja todisti Yhdysvaltain edustajainhuoneen henkilöstöhallinnon ja hallitustenvälisten suhteiden alakomitean edessä L-tryptofaanin tragediasta. Hän sanoi tapauksen vahvistaneen FDA:n varoitukset monien lisäravinteiden vaaroista, ja että kuolemantapaukset ja vammautumiset "ovat osoituksena monista terveysalan petoksista ja juonitteluista, joiden kohteeksi Yhdysvaltain eri kansanosat joutuvat." Dr. Archerin hyvin valmistellut kommentit eivät koskaan ilmaisseet sitä mahdollisuutta, että myrkylliset L-tryptofaanin erät olisi valmistettu geenimuuntelun avulla eikä hän myöskään kertaakaan ottanut esille sitä mahdollisuutta, että nimenomaan tämä prosessi eikä mikään oletettu yleinen ongelma itse L-tryptofaanituotteissa olisi ollut syynä sairauksiin.

29. toukokuuta 1992 FDA julisti virallisesti geneettisesti muunnellut elintarvikkeet turvallisiksi ja ilmoitti, että ne eivät vaadi turvatestausta. (Yhdysvaltain laki selkeästi määrää, että uuden elintarviketuotannon menetelmän, kuten biotekniikan, voidaan otaksua olevan turvallinen vain, jos on "kohtuullinen varmuus" siitä, että sillä ei ole haittoja. 21 CFR Sec.170.3(i)) Sen sijaan, että FDA olisi omaksunut varovaisen lähestymistavan biotekniikkaan, se poistikin kaikki L-tryptofaania sisältävät tuotteet markkinoilta. Vaikkakaan tavanomaisin keinoin tuotettua L-tryptofaania ei siis ole yhdistetty EMS:n puhkeamistapauksiin, kaikki tällaiset lisäravinteet on kielletty, ja toisaalta kaikki geneettisesti muunnellut elintarvikkeet on vapautettu myyntiin ilman testausta, vaikka on tieteellisesti perusteltavissa olevia syitä epäillä, että itse biotekninen tuotantoprosessi oli syynä EMS-epidemiaan. Vielä nykyäänkin Yhdysvaltain hallituksen toimeenpaneva osasto jatkaa sen tosiasian hämärtämistä, että hengenvaarallinen L-tryptofaani oli geneettisesti muunneltua ja edelleen väittää, että mitään GM-elintarvikkeita ei ole yhdistetty mihinkään ihmisen terveysongelmaan. Esimerkiksi: syyskuussa 1999 David Aaron, Yhdysvaltain apulaisvaltiovarainministeri julisti: "Nämä elintarvikkeet eivät ole aiheuttaneet ensimmäistäkään ihottumaa, yskää tai silmien kirvelyä, ja tämä on sen ansiota, että me olemme olleet äärimmäisen varovaisia niiden hyväksymisprosessissa." (Uutisointi: Reuters, 16. syyskuuta 1999)

C. Geneettisen muuntelun ja tavallisen jalostamisen eroista
FDA:n arkistojen mukaan suurin osa sen omista tutkijoista, jotka ottivat kantaa geenimuunneltuihin elintarvikkeisiin löysivät kohtuullisia perusteita epäillä niiden turvallisuutta. Monet heistä antoivat hyvin painokkaita varoituksia. Yleinen käsitys oli, että geneettiseen muunteluun liittyy selviä riskejä ja että sen avulla tuotettuja tuotteita ei voida pitää turvallisina ennen kuin ne on todistettu turvallisiksi asianmukaisilla ruokintakokeilla.

Esimerkiksi FDA:n mikrobiologi Dr. Louis Pribyl sanoi: "Tavanomaisesta jalostuksesta ja geneettisestä muuntelusta seuraavat odottamattomat vaikutukset ovat hyvin erilaisia …" Hän lisäsi, että monessa mielessä geeninsiirrot ". . . saattavat olla vaarallisempia . . ." (4) Myöskin Dr. E.J. Matthews FDA:n toksikologian ryhmästä varoitti, että ". . . geneettisesti muunnellut kasvit saattavat … sisältää odottamattoman vahvoja kasvimyrkkyjä…", ja hän varoitti, että jotkut näistä myrkyistä saattavat olla ennalta-arvaamattomia ja saattaisivat "…olla ainutlaatuisella tavalla erilaisia kemikaaleja, jotka esiintyvät yleensä erisukuisissa kasveissa." (2) Mainiten tällaisesta tahattomien vaarojen mahdollisuudesta, FDA:n eläinlääketieteen keskus (CVM, Center for Veterinary Medicine) vaati bioteknisesti tuotettujen tuotteiden todistamista vaarattomiksi ennen niiden markkinointia. Hän sanoi: "... CVM uskoo, että geneettisesti muunnelluista kasveista peräisin oleva eläinrehu aiheuttaa ainutlaatuisia huolenaiheita eläinten ja ruoan turvallisuuden suhteen." (10) Hän selitti, että odottamattomien aineiden jäännökset saattavat tehdä liha- ja maitotuotteista vaarallisia ihmisille. Ja biologisen ja orgaanisen kemian jaoston johtaja läksytti viraston byrokraatteja aikaisemmin tehdyn politiikan kääntämisestä "päälaelleen" heidän yrittäessään rinnastaa biotekniikalla tuotettuja elintarvikkeita niiden tavallisiin vastineisiin. Hän myös huomautti, että GM-ruoan vaarallisuuden todistavien lopullisten todisteiden puute ei takaa turvallisuutta, ja mainitsi, että "tässä tapauksessa tietämättömyys ei tee autuaaksi." (7)

Viraston sisällä ehdotettua politiikkaa arvostelevien lukuisten tutkijoiden mielipiteet summasi Dr. Linda Kahl, säännösten noudattamista valvova virkamies, ilmaisten vastustuksensa sanoen, että virasto "… yrittää tunkea neliskulmaista keppiä pyöreään reikään . . . yrittäessään pakottaa lopulliseksi johtopäätökseksi, ettei geneettisesti muunnelluilla elintarvikkeilla ja perinteisin menetelmin jalostetuilla elintarvikkeilla ole mitään eroa." Hän vakuutti: "Geneettisen muuntelun ja perinteisen jalostuksen prosessit ovat erilaiset, ja viraston teknisten asiantuntijoiden mukaan ne johtavat erilaisiin riskeihin." (1)

Näiden ainutlaatuisten riskien valossa FDA:n tutkijat neuvoivat testaamaan geenimuunnellut elintarvikkeet erityisillä testeillä. Elintarvikekemian ja -teknologian osasto varoitti: "… jotkut ei-toivotut vaikutukset, kuten … uusien aikaisemmin tunnistamattomien myrkkyjen ilmaantuminen … saattavat jäädä jalostajilta huomaamatta, ellei muuntogeenisiä kasveja arvioida erityisesti näitä muutoksia silmällä pitäen. Nämä arvioinnit tulisi tehdä tapaus tapaukselta, ts. jokainen muunneltu lajike tulee arvioida ennen markkinoille laskemista." (6) Näiden asiantuntijoiden neuvojen mukaan arviointiin tulisi sisällyttää toksikologisia testejä.

Paitsi, että virasto oli tietoinen sisäisistä epävarmuustekijöistään, se myös tiesi tiedeyhteisön sisällä esiintyvistä huomattavista mielipide-eroista, jotka koskivat geneettisesti muunneltuja elintarvikkeita. Esimerkiksi: FDA:n biotekninen koordinaattori Dr. James Maryanski myönsi kirjeessä kanadalaiselle virkailijalle 23. lokakuuta 1991, että turvallisuudesta ei ole tieteellistä yhteisymmärrystä. Hän myönsi myös seuraavaa: "Luulen, että joidenkin aineiden kykyä tuottaa allergisia reaktioita on erityisen vaikeaa ennustaa." (8)

FDA:n vastaus: 29. toukokuuta 1992 päättäjät julkaisivat poliittisen julkilausuman, jossa väitetään tutkijoiden keskuudessa olevan ylivoimainen yhteisymmärrys siitä, että GM-elintarvikkeet eivät tuo mukanaan erilaisia riskejä kuin tavalliset. Näin ollen jokainen GM-elintarvike oletetaan yhtä turvalliseksi kuin sen tavanomainen vastine, ellei toisin todisteta. (Ainoan poikkeuksen tekevät elintarvikkeet, jotka tulevat niistä muutamista lajeista, joilla on yhteys yleisiin ruoka-allergioihin.) FDA ei vaadi valmistajalta minkäänlaista testausta, eli testaus jää täysin vapaaehtoiseksi ja kaikki kriittiset päätökset jäävät valmistajalle itselleen. (Kuten kohdassa B mainittiin, Yhdysvaltain laki vaatii, että tämänkaltaisia uusia elintarvikkeita ei saa pitää turvallisina, ennen kuin saavutetaan "kohtuullinen varmuus" siitä, että ne eivät ole vaarallisia. Lisäksi turvallisuuden määrittelyn tulee perustua vakiotesteistä saatuihin pitäviin todisteisiin. 21 CFR 170.3(b)&(h)).

D. Antibiooteille vastustuskykyisten merkkigeenien käytöstä
Koska useimmat geeninsiirtotekniikalle altistetut solut eivät kykene vastaanottamaan vierasta geeniä, on käsiteltävä suuri lukumäärä soluja, ja vieraaseen geeniin on liitettävä merkkigeeni, jolla tunnistetaan solut, jotka ovat vastaanottaneet sen. Valmistajat päättivät, että antibioottisille kemikaaleille vastustuskykyä koodaavat geenit olisivat taloudellisimpia merkkigeenejä. He halusivat erityisesti käyttää geeniä, joka tuottaa vastustuskyvyn kanamysiinille, jolla on tärkeä lääketieteellinen käyttötarkoitus. 30. syyskuuta 1992 FDA:n biotekninen koordinaattori pyysi tulehdustenvastaisten lääketuotteiden osastoa arvioimaan ehdotettua kanamysiinille vastustuskyvyn tuottavan merkkigeenin käyttöä. (11) 3. joulukuuta 1992 kyseisen osaston asiantuntijat luovuttivat kirjallisen mielipiteensä. He kirjoittivat yhteenvedossaan: "ANTIBIOOTTISEN VASTUSTUSKYVYN KOODAAVAN GEENIN TUOMINEN VÄESTÖN NORMAALIIN YMPÄRISTÖÖN TUOTTAISI VAKAVAN TERVEYDELLISEN VAARATILANTEEN." (korostus alkuperäisessä) (12) Lähettäessään asiakirjan toiselle FDA:n virkamiehelle, osaston johtaja liitti mukaan saatekirjeen otsikolla "Tomaatit, jotka syövät Akronin." (Merkkigeenin ensimmäiseksi kaupalliseksi sovellukseksi oli kaavailtu Flavr Savr -tomaattia.) Hän sanoi: "Teidän todella täytyy lukea mitä tällä konsultilla on sanottavana. Osastomme hyökkää melko suoraan kan-merkkigeenin käyttöä vastaan muuntogeenisissä tomaateissa. Tiedän, että tällä saattaa olla vakavia seuraamuksia." (12) 30. maaliskuuta 1993 osaston johtava mikrobiologi lähetti seurantamuistion biotekniikan koordinaattorille. Siinä hän kritisoi vahvasti ehdotettua merkkigeenin käyttöä. Hän mainitsi, että vaikka muita merkkigeenejä on saatavilla, teollisuus käyttää mieluummin antibiooteille vastustuskyvyn tuottavia, koska se on taloudellisempaa. Hän kirjoitti, että valinnan tekeminen tällä perusteella on väärin ottaen huomioon asiaan liittyvät riskit: "Minun mielestäni kanamysiinille vastustuskyvyn tuottavan merkkigeenin käyttämisellä siirtogeenisissä kasveissa saatava hyöty on suhteessa paljon pienempi kuin tämän merkin käytöstä ja sen maanlaajuisesta levittämisestä uhkaavat riskit. Jos me hyväksymme tämän ehdotuksen, lisäämme valtavan määrän geneettistä materiaalia ympäristöön, mikä todennäköisesti takaa sen, että vastustuskyky kanamysiinille leviää." (13)

FDA:n vastaus: Virasto hyväksyi kanamysiinille vastustuskyvyn tuottavan geenin käytön paitsi tomaateissa myös muissa vihanneksissa. Tällä hetkellä useimmat biotekniikalla valmistetut elintarvikkeet sisältävät antibiooteille vastustuskyvyn tuottavia geenejä.

E. "Flavr Savr" -tomaateille tehdyistä testeistä
Ensimmäinen FDA:n tutkima GM-elintarvike oli Calgenen "Flavr Savr" -tomaatti. Vaikka FDA ei vaatinutkaan testausta, Calgene antoi tomaattilajikkeensa vapaaehtoisesti ruokintakokeisiin ja pyysi virastoa tutkimaan tuloksia. FDA:n tutkijat havaitsivat toistuvia vatsavaurioita, joista tuli turvallisuuskysymys ja he pyysivät toistuvasti Calgeneä antamaan lisätietoja kyetäkseen ratkaisemaan asian. Pöytäkirjat osoittavat, että näitä tietoja ei koskaan luovutettu. Kommentoiden saatavilla olevia tietoja, Dr. Robert J. Scheuplein, FDA:n erityistutkimustaitojen osaston johtaja kirjoitti: "... tiedot jäävät kauas 'turvallisuuden osoituksesta' tai 'kohtuullisen harmittomuuden osoituksesta', mikä on standardi, jota tyypillisesti sovellamme ruokien lisäaineisiin. Saavuttaaksemme tämän, tarvitsisimme mielestäni tutkimuksen, joka ratkaisisi tämänhetkisen aineiston nostattaman turvallisuuskysymyksen." (15) Dr. Carl B. Johnson lisäaineiden arviointijaostosta oli samaa mieltä: "… kysymyksiä on edelleen ratkaisematta." (16)

FDA:n vastaus: Virasto hyväksyi tomaattilajikkeen. Se väittää myös, että kaikki asiaankuuluvat turvallisuuskysymykset oli selvitetty täysin tyydyttävästi ja sanoi, että koska Flavr Savr oli toiminut niin hyvin, olisi tarpeetonta testata tulevia biotekniikalla tuotettuja elintarvikkeita yhtä tiukalla tasolla. Vielä tänäänkään ei ole luotettavia todisteita siitä, että yksikään näistä tuotteista olisi onnistunut täyttämään vaatimukset, joita Flavr Savr ei kyennyt täyttämään.

F. Mitä FDA sanoo julkisuudessa
Huolimatta laajasta, omilta tutkijoiltaan saamasta palautteesta koskien geneettisesti muunneltuihin elintarvikkeisiin liittyviä riskejä ja niiden merkittävää eroavaisuutta verrattuna tavanomaisiin elintarvikkeisiin FDA:n virallinen poliittinen lausunto toteaa: "Viraston tiedossa ei ole mitään tietoa, joka osoittaisi näillä uusilla menetelmillä tuotettujen elintarvikkeiden eroavan muista elintarvikkeista millään merkittävällä tai yhtenäisellä tavalla…" (Statement of Policy: Foods Derived From New Plant Varieties, 29. toukokuuta 1992, Federal Register vol. 57, Nro 104, kohta 22991.) Virasto on myös jatkanut tosiasioiden vääristämistä. 28. helmikuuta 2000 Dr. James Maryanski, FDA:n ensisijainen puhemies GM-elintarvikkeiden osalta väitti OECD:n GM-elintarvikkeiden turvallisuutta koskeneessa konferenssissa Edinburghissa, että viraston tutkijat olivat vain kyselleet biotekniikalla tuotettuun ruokaan liittyviä yleisluontoisia kysymyksiä.

Lukijan kannattaa tutustua yllä annettuihin lainauksiin ja lukea muita www-sivuillamme mainittuja FDA:n asiakirjoja ja arvioida itse, kuinka monta tutkijaa todellisuudessa esitti kysymyksiä Dr. Maryanskin kuvaamalla tavalla ja kuinka moni tutkijoista itse asiassa antoi julkilausumia, monet niistä varsin painokkaita, geneettisen muuntelun ainutlaatuisesta kyvystä aiheuttaa tahattomia ja odottamattomia kielteisiä vaikutuksia.

G. FDA myöntää pyrkivänsä edistämään Yhdysvaltain biotekniikan teollisuutta
FDA myöntää toimineensa hallituksen valtuuttamana "edistääkseen" Yhdysvaltain biotekniikan teollisuutta. ("Genetically Engineered Foods," FDA Consumer, tammikuu-helmikuu 1993, s.14) Tämä poliittinen valtuutus saatettiin voimaan Reaganin hallintokaudella ja sitä on jatkettu Clintonin/Goren hallinnon aikana. Ja kun FDA loi vuonna 1991 uuden poliittisen varavaltuutetun vakanssin valvoakseen sen GM-ruokaa koskevaa politiikkaa, se nimitti virkaan Michael Taylorin, juristin Washington D.C:stä, joka oli edustanut Monsantoa ja muita biotekniikan teollisuuden yrityksiä elintarvikkeiden sääntelyyn liittyvissä asioissa. Taylorin virkakauden aikana viittaukset biotekniikan negatiivisiin vaikutuksiin poistettiin asteittain julkilausumasta (huolimatta viraston omien tutkijoiden vastustuksesta), ja annettiin loppulausunto, jossa väitettiin, että a) GM-ruoka ei ole muuta ruokaa vaarallisempaa ja b) että virastolla ei ole tietoa, joka viittaisi päinvastaiseen. (Monsanto valitsi myöhemmin Taylorin tiedotusosastonsa varajohtajaksi.) Ja kun varapresidentti Dan Quayle esitteli FDA:n lopullisen kannan vuonna 1992, hän sanoi sen tuovan "sääntelyhelpotusta" alan teollisuudelle.


Luonnonlain puolueen kotisivulle

Valmistunut 17.05.2000
Päivitetty 17.05.2000